5.3.2026
Tarvitsetko tilaa, jossa treenata tai kehittää ideaasi? Haku Teatterimuseon elokuun tilaresidenssiin on avoinna.
Teatterimuseo on esittävien taiteiden (teatteri, tanssi, ooppera, sirkus, esitystaide) valtakunnallinen vastuumuseo, joka toimii Helsingissä Kaapelitehtaalla. Teatterimuseo tarjoaa kaksi kertaa vuodessa tilaresidenssin esittävien taiteiden ammattilaiselle tai työryhmälle. Residenssit ajoittuvat tammikuulle ja elokuulle. Haku elokuun 2026 residenssijaksolle on nyt avattu.
Teatterimuseon näyttelyteemana vuonna 2026 on sirkus, joten toivomme residenssihakuun erityisesti sirkukseen liittyviä projekteja, mutta myös muiden alojen hakijat huomioidaan.
Huomaathan, että tarjolla oleva tila ei sovellu kaikenlaiseen sirkukseen. Esimerkiksi kiinnityspisteitä ilma-akrobatiaan ei ole. Tutustuthan siis tilaan etukäteen ja varmistat soveltuvuuden ennen hakemista!
Tarjoamme sinulle ja projektillesi tilan, tekniikkaa ja työkavereita. Residenssijakson aikana voi harjoitella tulevaa teosta ja valmistella esimerkiksi yleisölle avoimen demon tai jotain muuta yleisön kanssa vuorovaikutuksessa olevaa toimintaa.
Elokuun 2026 tilaresidenssi ajoittuu 10.–23.8. väliselle ajalle, tarkemmat päivämäärät ja kellonajat sovitaan valitun taiteilijan/ryhmän kanssa. Tilana on Teatterimuseon Maneesi: pyöreä, puoliksi seinällä, puoliksi verholla rajattu tila museon sisäänkäynnin tuntumassa.
Jos sinulla on projekti, jolle tarvitset harjoitustilaa, esittele meille ideasi ja lähetä hakemus viimeistään 12.4.2026. Ilmoitamme valinnasta huhtikuun loppuun mennessä.
Kuva: Elokuun 2025 tilaresidenssissä Siiri Haatainen, Olga Kastemaa ja Pilvi Mäkeläinen valmistelivat teosta PULP. Kuva demoesityksestä.
Teatterimuseon tilaresidenssi
Milloin?
10.–23.8.2026
Kenelle?
Esittävien taiteiden ammattilaiselle tai pienelle ryhmälle.
Teatterimuseoon työsuhteessa olevat eivät voi hakea residenssiin.
Mitä?
Museo tarjoaa Maneesi-tilan, treeni- ja/tai esitysaikaa, Maneesin tekniikan, projektin tiedotuksen, museon henkilökunnan tuen ja työyhteisön residenssin ajaksi.
Museo odottaa yleisölle avointa tai yleisön kanssa tapahtuvaa toimintaa, avoimia harjoituksia, keskusteluja, työpajaa tms. Residenssijaksolla voi valmistua esitys, mutta residenssi voi tähdätä myös johonkin muuhun lopputulokseen. Residenssistä kerrotaan museon viestinnässä ja residenssijakso dokumentoidaan museon arkistoon yhdessä sovittavalla tavalla.
Taideprojektin on liityttävä yhteen tai useampaan museon tallennusvastuualueeseen. Elokuun hakuun toivotaan erityisesti sirkustaiteen projekteja, mutta myös muiden alojen hakemukset huomioidaan. Residenssi tapahtuu museon tiloissa, ainakin osin museon ollessa auki yleisölle, mikä saattaa asettaa rajoituksia sille, millaista projektia tilassa voi treenata. Koska sama tila on ajoittain museon muun toiminnan käytössä, tarkemmat harjoitusajat sovitaan yhdessä.
Tila
Maneesi. Pyöreä äänieristämätön tila, jossa puolikaaren muotoinen kiinteä seinä ja verholla rajattava liikkuva seinä. Lattia betonia. Pinta-ala: 96 m2.
Katsomo
Irtotuoleista
Tekniikka
Projisointi kiinteälle seinäosalle (leveys n. 10 m). Projisoinnin maksimileveys 5264 px, korkeus 1110 px. PA-laitteisto, langattomia mikrofoneja (Sennheiser xsw-65). Valot näyttelyspotteja ja lediheittimiä, ETC Colour Source -valopöytä.
Miten?
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen tiedotus@teatterimuseo.fi. Liitä mukaan enintään kahden liuskan mittainen ideapaperi, josta käy ilmi millaisesta projektista on kysymys, miten se soveltuu museon tilaan, mikä on residenssijakson lopputulos ja millaista yleisövuorovaikutusta residenssin aikana syntyy. Liitä mukaan myös ansioluettelosi.
Lähetä hakemuksesi viimeistään 12.4.2026.
Tiedustelut: tiedotus@teatterimuseo.fi
**
Teatterimuseon residenssitoiminta käynnistyi vuonna 2022. Vuosittain kaksi taiteilijaa tai työryhmää on vallannut museon tiloja ja tuonut oman projektinsa myös museon kävijöiden ulottuville:
2022: koreografi Favela Vera Ortiz ja muusikko, beatboxaaja Venla Ilona Blom
2023: ohjaaja, elokuvantekijä Vilma Tihilä ja tanssija, koreografi Arttu Peltoniemi sekä Vilus.art-työryhmä, Vilhelmiina Sinervo, Ines Kakkonen ja Mercedes Krapovickas
2024: KÖTT-kollektiivi, eli Anni Kaila, Karoliina Loimaala ja Anna Stenberg ja esitys- ja äänitaiteilija Juha Valkeapää
2025: Antero Kemppi ja Jere Kolehmainen sekä tanssitaiteilijat Siiri Haatainen, Olga Kastemaa ja Pilvi Mäkeläinen.
2026: Antero Kemppi ja Jere Kolehmainen (poikkeuksellinen projektin loppuun saattaminen toisessa tilaresidenssissä)
Aiempien residenssitaiteilijoiden ajatuksia residenssijaksosta voit lukea blogikirjoituksista:
Siiri Haatainen, Olga Kastemaa, Pilvi Mäkeläinen: PULP hahmottuu
Antero Kemppi ja Jere Kolehmainen: LONG PLAY
Juha Valkeapää: Näyttelyn sisään ja päälle!
KÖTT-kollektiivi: HARP – Hapertunut suo, harmaantunut suo, hiipivä suo…
Vilus.art: Kokeilemista, jakamista ja hassuttelua
Vilma Tihilä ja Arttu Peltoniemi: Lappu-show ja kurkkivia kävijöitä
