25.8.2017

Teatterimuseon kokoelmissa on pyöreästi 1 500 näyttämöpukua, joista reilut sata vanhaa, paljon nähnyttä pukua on peräisin Saksassa toimineelta, teatteritarpeistoa valmistaneelta yritykseltä nimeltä Verch & Flothow (myöhemmin Leopold Verch ja Verch G.mb.H.). Vanhat puvut ovat kiinnostavia, mutta niistä on säilynyt harmillisen vähän tietoa. Onneksi saimme taannoin avuksemme saksalaissyntyisen harjoittelijan Susan Scholzen.

Susan kiinnostui puvuista ja ryhtyi selvittämään niiden taustaa. Kielitaitoisena hän osasi hankkia lisää tietoa niistä ja perehtyä myös arkistoista löytyvään, Verchin pukuihin liittyvään aineistoon, kuten laskuihin ja kirjeenvaihtoon. Suomen Kansallisoopperan arkistossa samoin kuin Svenska Litteratursällskapet i Finland rf:n haltuun siirretyssä Svenska Teaternin arkistossa on säilynyt saksankielistä kirjeenvaihtoa teattereiden ja oopperan käyttöön hankittuihin pukuihin liittyen.

1879 perustettu Verch & Flothow oli eräs suurimpia teatteripukujen ja -tarpeiston toimittajia Saksassa. Firman aloitti ”hattumaakarina” toiminut Leopold Verch, joka onnistui saamaan Meiningenin hoviteatterin toimittajan aseman. Yritys laajensi vähitellen teatterisotisopien ja -haarniskojen ym. varusteiden valmistukseen ja tuotti lopulta teattereiden käyttöön kaikkea mahdollista puvustukseen, asusteisiin ja muuhun tarpeistoon liittyvää.

Yrityksen kukoistuksen aikaa olivat 1900-luvun alun ensimmäiset vuosikymmenet, miltä ajalta periytyvät myös Teatterimuseon kokoelmissa olevat puvut. Yrityksellä oli tuolloin sivuliikkeitä myös Lontoossa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Verch & Flothow’n menestys alkoi hiipua ensimmäisen maailmansodan ja sitä seuranneen laman myötä ja yritys joutui vararikkoon vuonna 1953 ja lopetti toimintansa.

Susan oli yhteydessä Verchin liiketoimintaan erikoistuneeseen saksalaiseen tutkijaan. Vaikuttaisi siltä, että koska materiaalia tuhoutui paljon sodassa, Teatterimuseon Verch-kokoelma on erityinen jopa saksalaisesta näkökulmasta.

Teatterimuseon kokoelmissa olevat puvut ovat peräisin Suomen Kansallisteatterista, Suomen Kansallisoopperasta ja Svenska Teaternilta. Vain osasta niistä tiedetään missä esityksissä niitä on käytetty, useimmista ei tiedetä juuri mitään. Puvut ovat ns. tyyppipukuja, joita on voitu kierrättää vuosikymmenten ajan monissa näytelmissä.

Erilaisia tyyppirooleja varten voitiin valmistaa pukuja teatterin puvustossa, mutta niitä hankittiin myös Keski-Euroopan teatteripukujen ja -tarvikkeiden valmistajilta paikan päällä käymällä tai myyntikatalogien perusteella tilaamalla. Esimerkiksi Kotimaisen Oopperan (myöhemmin Suomalainen Ooppera ja Suomen Kansallisooppera) perustajan Edvard Fazerin tiedetään käyneen tällaisilla hankintamatkoilla.

Teatterimuseon tiedossa on kaksi Verch-katalogia. Toinen saatiin hankittua museon kokoelmiin keväällä 2014, ja toinen kuuluu Suomen Kansallisoopperalle, jossa se on myöhempinä aikoina ollut pukusuunnittelijoiden käytössä lähinnä inspiraation lähteenä.

Verch-projektin aikana kävimme läpi toista sataa pukua, jotka tutkimme yksityiskohtaisesti valmistajan merkkien tai Verchille tyypillisten piirteiden kartoittamiseksi. Valmistajan tuotemerkkien perusteella voitiin tunnistaa lähemmäs sata pukua Verchin eri aikoina valmistamiksi. Vanhimmat puvut ovat merkkien perusteella 1800-luvun lopulta.

Teatterimuseon kokoelmien Verch-puvuille on tyypillistä, että ne on tehty laadukkaista materiaaleista ammattimaiseen, lähes teolliseen tyyliin. Pukujen tekemisessä on käytetty erityisiä, esimerkiksi kirjailua ja ketjusilmukkaommelta tehneitä sekä nahalle tarkoitettuja koneita. Metallin työstämiseen on ollut omat välineensä.

Erityisesti vanhimmat Verch-puvut on useimmiten valmistettu hyvälaatuisista kankaista, kuten brokadista, jota yritys on laadusta ja toistuvista kuvioista päätellen valmistanut itse. Pukujen vuori on tunnistettavaa hienoa, hohtavaa satiinikudosta. Tyypillistä on myös puvun taakse keskelle sijoittuva piilonapitus sekä karakteristiset metallinapit. Napinläpiä lukuun ottamatta puvut ovat täysin koneellisesti valmistettuja; ilmeisesti tuolloin ei vielä ollut konetta, jolla nekin olisi voitu ommella.

Tehdasmaisesta valmistuksesta huolimatta puvuissa on nähtävissä nimenomaan teatterikäyttöön tyypillisiä piirteitä, kuten pukujen helppo muunneltavuus. Arkikäyttöön räätälöidyistä vaatteista poiketen päällys- ja vuorikangas on leikattu ja ommeltu yhtä aikaa, eikä saumanvaroja ole piilotettu vuori- ja päällyskankaan väliin. Tämä on helpottanut puvun muokkaamista teatterin puvustossa. Yleisiä ovat myös vaatteiden suorat ja laajat leikkaukset, jotka mahdollistavat niiden sopivuuden erikokoisille käyttäjille.

Teatterimuseon kokoelmissa olevista Leopold Verchin valmistamista puvuista vain kymmenisen on naisten pukuja. Sama epäsuhta koskee pukukokoelmia kokonaisuudessaan, mutta syyn selvittäminen siihen onkin sitten kokonaan toisen työn ja tarinan aihe.

Sanna, amanuenssi