Suuret draamat ja klassikkonäytelmät toimivat ennen kaikkea taiteellisena näyttönä henkilökunnan osaamisesta ja todisteina teatterin kunnianhimosta. Visuaalinen näyttävyys lisäsi esitysten arvoa suurine joukkokohtauksineen ja historiallisesti tarkkoine lavastuksineen ja puvustuksineen. Klassikoilla työväenteatterit saivat osakseen taiteellista hyväksyntää sekä osoittivat rahkeittensa riittävän arvonäytelmien esittämiseen.

Näyttämöklassikoiden esittämistä perusteltiin yleissivistämisellä ja taiteellisilla ansioilla. Toisaalta on myös kiinnostavaa pohtia sitä, mahdollistivatko taisteluja ja ihmiskohtaloiden käsittelyä pursuavat suuret kertomukset työväen aatteiden epäsuoraa käsittelyä.