5. Pilotin päiväkirja – esitys ja purku
Listalla: kutsut, viimeistele plari, lähetä uusin versio, käsiohjelma, kukat, ylimääräisiä mustia sukkia, foliota ja leivinpaperia äänimaiseman tekoon, muista hiljentää sienirihmastovideon äänet, pilli, ämpärit, Naapurintie-flyerit, köysi, side, kuulokkeet, roudari, taittotuolit, katso valopöydän säädöt, annetaan yleisäänien jäädä koska niiden kanssa treenattu, koppi tyhjäksi, käsinuket, rekvisiitta konttiin. Läpimeno aamulla ennen iltapäivän esitystä, tarkennukset. Muutetaan vielä paria siirtymää ja enemmän aikaa Naapurintien etydeille. Vapaata tanssia, jorausta, keskittymisjuttu ennen esitystä, ehkä samurai. Milla lähtee aikaisemmin alas, viisi vaille tasan koppi tulee itsekseen alakertaan. Ryhmälle sanat, rohkaisevat kannustavat ja liikuttavat.
Ensimmäinen esitys ohi, helpotus. Se toimii, se herätti kokijoissa, katsojissa, yleisössä (miksi kutsuukaan) ajatuksia, oivalluksia ja tunteita. Liikutusta ja naurua. Ollaan tosi väsyneitä, aamusta asti painettu. Viikonloppuna kirjoittanut, kopioinut käsiohjelmia ja flyereita. Kukat kädessä lähdetään kotiin, minulla on illalla tosin vielä toisen ryhmän treenit. Sitten toinen esitys, paljon enemmän yleisöä, kolme kertaa enemmän. Pyörätuoleja, tilojen kanssa täytyy luovia. Puolet yleisöstä joutui lähtemään kesken! Hirveä tunne, aikataulusekaannus heillä, kyydit odottivat. Ihailen sitä rauhaa millä esiintyjät reagoivat tilanteeseen. Taitavaa ja mikä läsnäolo. Lopussa itketti, nuotiopiirin ympärillä. En meinannut päästä valopöydän takaa kumartamaan. Puheita, kukkia ja maljat. Hämmentynyt olo, muistan itseni syksyllä lattialuukun luona, kun lähdin ensimmäisen kerran hakemaan ryhmää. Muistan ajatelleeni myös loppua, ennen kuin se oli alkanutkaan. Nyt se on tässä, enkä ole oikein vieläkään valmis ja tavallaan olen. Se mitä alun ja lopun välillä tapahtui, on tärkeää.
Menemme purkamaan Kaapelitehtaan ravintolaan. Nostamme maljat, juomme kahvia, syömme leivoksia ja leipiä. Puhumme ja muistelemme, pikkuhiljaa pitää alkaa irrottamaan. Lähdöt tapahtuvat vaiheittain, ensin yksi, sitten loput. Askeleet pyörivät hetken pöydän ympärillä, käsi nousee heiluttamaan, kaikki poistuvat hitaasti perääntyen. Jään vielä kahvila-ravintolaan. Palaan töihin ja tyhjä olo, tyytyväinen ja onnellinen, mutta tyhjä. Se on tuttu olo, aina kun produktio loppuu, mutta aina se tuntuu erilaiselta. Ei siihenkään koskaan totu, enkä halua tottuakaan.
Tarkistan vielä Teatterimuseossa tilat. Kaikki on kerätty ja palautettu paikoilleen. Yksinäinen käsiohjelma näkyy pöydällä, otan sen laukkuuni. Kultainen seinä hohkaa, sen äärellä tapahtui paljon, toisin kokemista ja näkemistä. Seinä on täynnä kädenjälkiä, osa niistä on meidän. Ennen ne ovat häirinneet minua, mutta nyt niiden merkitys on muuttunut. Näen toisin. Otan kuvan. Kiitos
